Marja Vuento

Rikosylikonstaapeli

Helsingin poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikössä palvelevan Marja Vuennon erikoisalaa ovat seksuaalirikokset ja lapsiin kohdistuneet rikokset. Kova rikollisuus noin yleensäkin. Vuonna 1974 alipäällystön virkatutkinnon suorittaneen ja 2001 rikosylikonstaapeliksi nimitetyn Marjan ansiolistalta löytyvät mm. Vuoden Poliisin titteli sekä Suomen Valkoisen Ruusun l luokan mitali.

Teet työtä rikollisuuden raaimman lajin parissa,
miten päädyit näihin tehtäviin?

Poliisin ammatti ei ollut mitenkään erityisesti haaveammattini lapsuudessa, mutta aikuisiällä, 24-vuotiaana minulle selvisi mitä haluan isona tehdä. Lehdessä kerrottiin, että poliisikoulutukseen otettaisiin nyt myös pieni määrä naisia ja niin päätin lähettää hakemuksen. Noina aikoina oli harvinaista että nainen haluaa suuntautua poliisin uralle ja etenkin kavereideni keskuudessa päätökseni herätti suurta ihmetystä. Itse asiassa ensimmäisen kerran kun kerroin uravalinnastani, kaverini tulkitsivat sen niin, että olen menossa naimisiin ja minusta on tulossa hellapoliisi!

Työskentely-ympäristösi on perinteisesti mielletty miesten maailmaksi, joudutko usein selittelemään uravalintaasi?

Kun otin ensimmäisiä askeleita urallani, väkivaltarikosyksikössä työskenteli pääasiassa miehiä. Silloin uravalintani tietenkin herätti kummastusta. Nykyään asia on toisin, virkapukuiset naispoliisit ovat tänä päivänä jo niin tuttu näky katukuvassa, että asiaa pidetään luonnollisena. Yleisimmin minulta kysellään työni henkisestä kuormittavuudesta ja siitä miten selviän näistä hommista järjissäni.

Onko sinulle ollut sukupuolestasi
työssäsi hyötyä tai haittaa?

Ehkä rikoksen kohteeksi joutuneen naisen tai lapsen on joskus helpompi asioida naispuolisen poliisin kanssa. Joskus asianomistaja toivookin näissä tilanteissa naispoliisia kuulustelijaksi. Yleisesti ottaen sanoisin kuitenkin, että on kysymys ennen kaikkea poliisin persoonasta ja sosiaalisista kyvyistä – empaattinen läsnäolo välittyy aivan yhtä hyvin myös miespoliisin taholta.
Haitaksi en sukupuoltani ole kokenut kuin korkeintaan joskus uran alkuaikoina, jolloin naispoliiseja vielä oli huomattavasti nykyistä vähemmän ja ennakkoluuloja ehkä nykyistä enemmän.

Mitä tilannetta urasi varrelta et unohda?

Työni on sen luontoista, että en ole joutunut uhatuksi tai vaaraan, nämä tilanteethan ovat yleensä jo ohi siinä vaiheessa kun rikostutkintaa tehdään.

Monesti kuitenkin omaan elämäntilanteeseen jollain tapaa liittyvät tapaukset ovat koskettavimpia. Esimerkiksi silloin kun omat lapseni olivat pieniä, lapsiin kohdistuneet rikokset tuntuivat erityisen rankoilta. Ja kun kotonani oli murrosikäisiä, tunsin erityistä myötätuntoa murrosikäisiä ja heidän äitejään kohtaan.

Koska tutkinnan aikana käsiteltävät asiat ovat usein hyvinkin traumaattisia, joillekin asianomistajille saattaa silloin tällöin muodostua läheinen tunneside rikostutkijaan. Etenkään urani alkuaikoina kun rikosten uhrien tukijärjestelmiä ja traumaterapiapaikkoja ei vielä ollut, saatoin joskus olla uhrille ainoa tukihenkilö myös tutkinnan ulkopuolella. Minusta oli hienoa että saatoin olla aidosti jollekulle avuksi.

Mitkä ovat hyvän rikostutkijan ominaisuuksia?

Tässä ammatissa täytyy olla todella tarkka psykologinen silmä ja vuorovaikutustaitojen merkitys korostuu. Olenkin opiskellut urani aikana psykologiaa ja käynyt lukuisia vuorovaikutusta, esiintymistaitoa, ihmissuhteita ja ihmistuntemusta käsitteleviä kursseja.

Kaiken kaikkiaan täytyy jatkuvasti kulkea tuntosarvet pystyssä ja päivittää osaamistaan. Ihmissuhdekoukeroiden lisäksi myös maailman teknistyminen luo uusia haasteita päivittäiseen työhön.

Onko sinulla tyypillistä työpäivää?
Jos, niin millainen se on?

Tämän työn parhaita puolia on juuri se, että tyypillistä työpäivää ei ole. Aina voi tapahtua jotakin yllätyksellistä joka muuttaa suunnitelmat totaalisesti. Tämä voi tietysti olla jonkun mielestä myös kuormittavaa, mutta minusta juuri se on tämän työn suola.

Tyypillisesti tapaan päivän aikana paljon ihmisiä, kuulustelen ja kyselen asioita. Teen myös paljon töitä tietokoneella, tutkin erilaisia rekistereitä jne… Itse asiassa, viimeksi kun onnittelin itseäni hyvin suoritetusta työtehtävästä, se taisi olla kun olin saanut isotöisen pöytäkirjan valmiiksi ja lähetettyä sen syyttäjälle syyteharkintaan. Työni poikkeaa siis aika reippaasti esimerkiksi kenttäpoliisin toiminnantäyteisemmästä arjesta.

Miten yhteistyöhalukkaita asiakkaasi yleensä ovat?

Riippuu tietysti siitä, onko kyseessä rikoksesta epäilty, uhri vai todistaja. Rikoksen uhrin intressi on yleensä auttaa rikoksen selvittämisessä. Samoin vakavan rikoksen tutkinnassa todistajat ymmärtävät, että heidän panoksensa jutun selvittämisessä on tärkeä.

Epäillyn kohdalla tilanne voi tietysti olla hieman toisenlainen, harvoin he ilahtuvat kun kuulevat missä asioissa olen heihin yhteydessä. Kuitenkin epäillytkin usein ymmärtävät että teen vain työtäni – toimenkuvani ei ole tuomita vaan tutkia.

Aina yhteistyö ei asiakkaiden kanssa kuitenkaan suju avoimin kortein. Kaikki rikoksen osapuolet – niin uhrit, epäillyt kuin todistajatkin – voivat myös valehdella. Tämänkin huomaamiseen tosin kehittyy tietty intuitio kun on kuulustellut riittävän monta tuhatta ihmistä.

Onko maailma mielestäsi läpeensä raaka?

Onko maailma raaka? Itse ajattelen että maailmassa on enemmän hyvää kuin pahaa. Harvoin hyvistä asioista kuitenkaan saa lööppejä iltapäivälehtiin, ja se on hyvä pitää mielessä. Suhteellisuudentaju on muutenkin hyvä säilyttää, sillä se mitä työssä kohtaamme, on vain hyvin kapea siivu todellisuudesta.

Maailma yleensäkään ei ole mustavalkoisesti vain hyvä tai paha, raaka tai rakastava – ja sama pätee myös ihmismieleen. Kukaan ei ole 110 %:sti paha: meissä voi olla umpimustia siivuja ja sitten vastineeksi ihan tavallisia toimivia puolia. Kaikissa ihmisissä on mahdollisuus sekä hyvään että pahaan. Niin se vain on.

Yleensäkin ottaen ihmismieli näyttäytyy tässä työssä kaikessa kamaluudessaan ja ihanuudessaan – aivan erilailla kuin esimerkiksi talousrikoksia tai polkupyörävarkauksia selvitettäessä.

Mikä on tyypillinen työvarustuksesi?

Kynä ja paperi! Ase on lisäksi aina mukana kun laitokselta lähden työasioissa ulos, mutta kyllä rikostutkijalle kynä ja blogi ovat tärkeimpiä työvälineitä.

Miten tosielämän poliisin työ
eroaa poliisisarjojen tarinoista?

Oma työni eroaa täysin TV:n poliisisarjoista. Action ja draama ovat tästä kaukana vaikka rankkojen ihmiskohtaloiden kanssa töitä teenkin.

Minua poliisisarjoissa häiritsee se, että niistä puuttuu lämmin huumori ja välittäminen. Yhtään juttua ei tosielämässä pääsisi menestyksekkäästi tutkimaan jos suhtautuisi epäiltyihin sillä töykeydellä mikä sarjoissa usein tulee esiin. Myös työkavereiden välinen ystävyys ja huolenpito saa harvoin sarjoissa sijaa. Ei tätä työtä jaksaisi ilman työkavereiden välistä kemiaa: meillä vallitsee kaveria ei jätetä -henki ja poliisiksi valikoituu oikeassa elämässä ihmisiä jotka aidosti välittävät ja haluavat olla avuksi. Meillä myös nauretaan työpaikalla niin paljon, että jos sanonta pitää paikkansa, niin elän ainakin 100-vuotiaaksi!

Extrakysymys: Mitä käsilaukustasi löytyy tällä hetkellä?

Tänä aamuna olen näköjään pakannut olkalaukkuuni lompakon, puhelimen, sateenvarjon ja meikkipussin. Mukana on myös espanjalaisen kirjailijan Carloz Ruizin kirja ratikkamatkoja viihdyttämään sekä nippu työpapereita. Ja virkamerkki kulkee tietysti aina matkassa.