Jari Lindholm

Vanhempi konstaapeli

Vanhemman konstaapeli Jari Lindholmin mielestä vierivä kivi ei sammaloidu. Rovaniemellä palveleva Jari opiskelee parhaillaan työnsä ohessa päällystökurssilla ja aikoo vielä jonain päivänä hankkia myös hallintotieteiden maisterin pätevyyden. Ennen poliisin uraansa mm. erityis- ja lastentarhanopettajana toimineelle Jarille ovat lasten ja nuorten asiat erityisen lähellä sydäntä.

Mikä sinua motivoi opiskelemaan ammatissasi eteenpäin?

Minulla on aina ollut se periaate ettei asioista voi koskaan tietää liikaa. Poliisin ammatissa lait, säädännöt ja ohjeistukset muuttuvat jatkuvasti ja haluan olla asioista ajan tasalla. Myöskään sosiaalisia taitoja ei voi koskaan korostaa liikaa ja niidenkin päivittämiseen jatko-opiskelu antaa oivan mahdollisuuden. Opiskelu noin yleensä ottaen takaa sen, että omiin hommiinsa ei pääse urautumaan liiaksi.

Kenelle jatko-opiskelut mielestäsi sopivat?

Pääsääntönä on että jatko-opiskelut eivät saa olla syy luistaa normaalista työstä. Pitää olla oppimismotivaatiota ja aito halu saada lisää tietoa asioista. Kun nämä kriteerit täyttää, voi mielestäni lähteä täydentämään koulutustaan. Noin yleisenä ohjeena voisin lainata omaa mottoani: Se joka haluaa, keksii keinot. Se joka ei halua, keksii selitykset. Toisin sanoen: kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet menestyä, jos niin itse vain päättää haluta.

Pitää toki muistaa, että kyllä poliisin perustutkintokin antaa laaja-alaiset mahdollisuudet toimia erilaisissa peruspoliisin tehtävissä.

Sinulla on sosiaalialan koulutustausta,
onko tästä hyötyä nykyisessä ammatissasi?

Olen ennen poliisin uraani toiminut lastentarhan opettajana ja erityisopettajana. Tämä kokemus on tuonut minulle opetuksellista ja kognitiivista näkökulmaa siihen miten ihminen eri ikävaiheissaan vastaanottaa tietoa.

Sain aikaisemmissa tehtävissäni valmiuksia myös ihmisen lukemisen taitoon ja nonverbaalisen viestinnän tulkintaan. Olen tehnyt töitä mm. kehitysvammaisten lasten, nuorten ja aikuisten parissa, ja se on varmasti kasvattanut kärsivällisyyttäni. Kovissa paikoissa käämini ei ehkä pala niin nopeasti kuin jollakulla muulla saattaisi palaa.

Poliisi pyrkii soveltamaan toiminnassaan lievimmän haitan periaatetta. Käytännössä se tarkoittaa sitä että noudatamme kommunikointitilanteissa etenemissääntöä: neuvoin, kehotuksin, käskyin. Ihmisen puhuttamisen taito onkin poliisin työssä yksi korostuva osa-alue. Luullakseni hallitsen juuri tämän taidon melko hyvin, sillä usein kun kuumana käyvä henkilö pitää ilman voimakeinoja saada puhuttua ”pyörryksiin”, minut määrätään tehtävään.

Muistatko tilannetta, jossa sosiaalisista taidoistasi
olisi ollut tilanteen selvittämisessä erityisesti hyötyä?

Saimme kerran hätäkeskuksesta tiedon, että itsetuhoinen mies on seisomassa sulan jään reunalla. Oli talvinen yö, kylmä ja pimeää. Mies oli mennyt Rovaniemen keskustassa olevan sillan alle jäälle ja ottanut sieltä puhelun hätäkeskukseen. Epätoivoiseen tekoon miehen oli ajanut epäonnistuminen parisuhteessa ja hätäkeskuksen kautta hän halusi jättää vielä viimeisen viestin rakkaalleen.

Minut määrättiin laukaisemaan tilanne. Kysyin hätäkeskuksesta miehen nimen ja aloin puhutella häntä. Siinä puhuessani mietin, ettei jää voi millään kestää sillä sen pinnalle oli jo noussut vettä. Mieleen tuli myös tapaus jossa kollegani oli itse vastaavanlaisessa tilanteessa aikaisemmin pudonnut jäihin lähdettyään noutamaan asiakasta rannalle.

Otin pääsuunnitelmakseni puhua miehen tulemaan rantaan ilman että itse lähden hänen luokseen. Kesti kauan, varmaankin viitisentoista minuuttia, ennenkuin mies lopulta lähti kävelemään minua kohti. Lopulta noin 30–40 minuutin päästä kiipesimme yhdessä lumivallia pitkin kohti rantaa ja tilanne oli vihdoin onnellisesti ohi.

Mikä on ollut oudoin tilanne,
johon olet urallasi joutunut?

Kerran meidät hälytettiin Rovaniemen keskustaan, jossa ilmoittajan mukaan heilui päihtynyt mies käsiaseen kanssa. Ilmoittaja oli ammunnanharrastaja, joten hän oli varma että kyseessä oli aito ase.

Paikalla havaitsimme että mies oli vahvasti humalassa, hänellä oli oikeassa kädessään musta ase ja kaulassaan kiikarikotelo. Tilanne vaikutti uhkaavalta, joten aloitimme välittömästi miehen kovan käskytyksen ja uhkasimme häntä aseella. Lopulta mies kaatui maahan ja saimme käsiaseen häneltä pois.

Tässä vaiheessa huomasimme että ase oli muovinen replica, jäljitelmäase. Poimimme miehen matkaamme asemalle ja aloitimme puhuttelun. Selvisi että kaveri oli ollut viettämässä polttareitaan. Juhlakalun ystävät olivat jättäneet miehen 300 metrin päähän kodistaan ja käskeneet tämän kävellä perille. Mies oli luullut poliisien paikalletulon liittyvän polttareiden teemaan. Hän oli aikonut lähteä juoksemaan poliiseja kohden, samalla ampuen kuula-aseellaan – mutta vahvan päihtymyksensä takia kaatui. Tämä oli todellinen onni, sillä meille olisi jäänyt ainoaksi vaihtoehdoksi ampua miestä mikäli hän olisi saanut toteutettua suunnitelmansa. Mies puhkesi itkemään kun tajusi, miten lähellä oli ollut että hän kulkisi tällä hetkellä vakavasti loukkaantuneena, pahimmassa tapauksessa olisi päässyt hengestään.

Vaikka tilanne kaikessa outoudessaan näin jälkeenpäin ajateltuna voi vaikuttaa ehkä vähän koomiseltakin, se oli yksi kovimmista tilanteista joihin olen urani varrella joutunut.

Olet kiertänyt kouluissa puhumassa kouluväkivallasta ja sen seurauksista, mikä on viestisi oppilaille?

Aina ensimmäiseksi kerron nuorille ettei sellaista asiaa kuin ”koulukiusaaminen” ole. Kiusaaminen terminä kuuluu mielestäni päiväkoti-ikäisten leikkeihin ja alaluokista ylöspäin se muuttuu henkiseksi tai fyysiseksi väkivallaksi. Kerron myös seurauksista, joita harmittomaltakin tuntuvalla pahoinpitelyllä voi olla. Vaikka koulun aitojen sisäpuolella oppilaan käsivarteen tarttumisesta selviäisi pelkällä rehtorin puhuttelulla, on tilanne aitojen ulkopuolella toinen: tällöin kyseessä on aina jonkin asteinen henkeen tai terveyteen kohdistunut rikos. Rikoslaki on voimassa kaikkialla Suomen rajojen sisäpuolella, eivätkä koulupäivät ole tähän poikkeus. Lisäksi kyseeseen voi tulla vahingonkorvausvelvollisuus iästä riippumatta ja korvattavat summat voivat olla todella huomattavia. Kerron näitä asioita oppilaille, jotta he eivät tietämättään syyllistyisi pahoinpitelyihin ja vahingontekoihin.

Mikä on mielestäsi poliisin rooli
lasten ja nuorten kasvatuksessa?

Poliisi on turvallisuuden ammattilainen ja tiedonvälittäjä, myös jonkinlainen opettaja. Tehtävämme on valaista lapsille ja nuorille asioita, jotka eivät ennestään ehkä ole heille selkeitä ja jotka jokaisen suomalaisen tulee tietää. Joskus olen esimerkiksi koulussa käydessäni sanonut oppilaille että jos nyt katsoisin reppuihinne, olen melko varma siitä, että sieltä löytyisi paljon sellaista mikä ei kuulu koulun alueelle. Monelle tuntuu olevan epäselvää se, että esimerkiksi tulentekovälineet ja teräaseet eivät todellakaan ole repun vakiovarusteita.

Puhun monesti myös siitä tutusta aiheesta, että joukossa tyhmyys yleensä tiivistyy. Jokaisella luokalla on oma kinginsä, prinsessansa ja pelleilijänsä. Jos luokan kingi sitten päättää ruveta keräämään ympärilleen hang-aroundeja avustamaan kiusaamisessa, pitää jokaisen osallistujan ymmärtää ottamansa roolin vakavuus. Osallistuminen tekee sinusta rikoskumppanin ja syyllistyt aivan yhtä vakavaan asiaan kuin aktiivisen teon tekijäkin.

Poliisin pitäisi sikälikin tehdä enemmän valistavaa työtä, että virka-asuista vierailijaa yleensä kuunnellaan ja asiat menevät tehokkaammin perille kuin tutun opettajan kertomina.

Miten nuoret yleensä suhtautuvat poliisin?

Monen kohdalla suhtautuminen on aluksi negatiivista. Kuvaa poliisista muodostetaan sen perusteella minkälaisia juttuja kavereilta on kuultu: ”poliisi kaatoi mun kaljat maahan ja käänsi käden sijoiltaan…” Kun nuoren luokse sitten menee juttelemaan ihan tavallisena ihmisenä, mysteerit ja kaupunkilegendat hälvenevät nopeasti. Tottakai esimerkiksi sellainen tilanne, jossa nuori näkee poliisin taltuttavan kaupungilla tappelua, on omiaan ohjaamaan mielikuvia tiettyyn suuntaan. Kaupunkilegendat saavat syntynsä kun nuoret kertovat tosiasioita väritettyinä tarinoina kavereilleen. Meidän tehtävämme on kuitenkin kertoa, että valitulle toimintavalle on aina syy eikä poliisin toiminta perustu mielivaltaan.

Suurin osa nuorista suhtautuu poliisiin kuitenkin positiivisesti ja heidän yhteistyöhalukkuudestaan on ollut apua tilanteiden selvittämisessä. Monesti nuori esimerkiksi tulee itse näyttämään mistä etsinnän alla oleva tekijä löytyy tai kertoo suoraan tekijän nimen.

Ilkivallan tekojen vähentämiseksi muistutan nuoria monesti siitä kuka vahingot loppupeleissä maksaa: kaikki on pois omasta ja omien vanhempien pussista. Haluaisin että nuoret oppisivat enemmän ajattelemaan yhteisöllisesti ja tuntemaan vastuuta ympäristöstään.

Minkälainen mielikuva nykypäivän lapsilla
ja nuorilla pitäisi mielestäsi tulevaisuudessa olla poliisista ja poliisin toiminnasta?

Käsityksen pitäisi olla realistinen kuva siitä minkälaista työtä poliisi käytännössä tekee. Nuoren olisi myös hyvä miettiä sellaistakin, olisiko yhteiskunta ilman poliisia ylipäänsä mahdollinen. Monesti kun näitä asioita mietitään, kirkastuu vastaus kuin itsestään: monikaan ei koe että voisi nukkua öitään rauhassa jos poliisia ei olisi.

Extrakysymys: Mikä oli oma lempiaineesi koulussa?

Liikunta ja englanti olivat omia suosikkejani. Äidinkielestä on ollut poliisintyössä eniten hyötyä, sillä kirjallista dokumentaatiota tuotetaan poliisin arjessa paljon.

Miten tosielämän poliisin työ eroaa poliisisarjojen tarinoista?

Tosielämä eroaa poliisisarjoista täydellisesti. Peruspoliisin työ on yksinkertaista ihmisten elämien ja ongelmien läpikäymistä, mitä tahansa voi työpäivän aikana tulla vastaan. Nuoret ovat oppineet poliisisarjoista mm. sellaisia harhaanjohtavuuksia, kuten käsitteen oikeudesta yhteen puhelinsoittoon tai sen, että kotibileiden rauhoittelemiseen tarvittaisiin kotietsintälupa.